Kevään merkkejä puskee ilmoille. Aurinko lämmittää jo aika voimallisesti. Hyvä että omalle pihalle voi pysäköidä auton niin että aurinko paistaa tuulilasista sisään. Ei ole enää tarvinnut skrapata ikkunoita kun vain on lumet harjannut pois aina sateen jälkeen. Katsotaan mitä tässä jaksaa kirjoitella.  Metsähommat saatiin tältä talvelta päätökseen. Sahuri ilmoittelee tässä maaliskuun alkupuolella koska ehtii tulla lautaa tekemään. Kolmisenkymmentä tukkia taas sahattavana. Viime talvena piti nämäkin kaataa, mutta ilmat ei sallineet. Metsäajoa kun koetetaan välttää sulan maan aikana kahdesta syystä: Ensinnäkin jäätynyt maa kantaa paremmin jolloin juuristovauriot jäävät mahdollisimman vähäisiksi. Toisekseen kun lähikuljetuksessa kätevin kuljetustapa on nostolaitteeseen kiinnitettävä juontokoura, niin pellon yli ajettaessa tukit saattaisivat saveentua ja sahuri lisää laskuun ylimääräisen terän hinnan. Pakkasella ja lumella ajettaessa tukit pysyvät puhtaina ja sahausjälki pysyy myös hyvänä. Hieman sikäli harmittaa että olisi saanut kerralla sahata kaikki 60 tukkia niin olisi varmaan tullut edullisemmaksi kuin nyt toisen kerran tulla sahaamaan toiset 30 tukkia. Siinä kun on oma vaivansa tulla paikalle, laittaa kenttäsirkeli valmiiksi ja purkaa se taas kuljetuskuntoon. Oma kenttäsirkeli pitäisi jostain saada. Paikallisella yrittäjällä ei ilmeisesti liiemmin ole kilpailijoita. Hommaa riittäisi mutta muutakin urakointia pitäisi siihen yhteyteen saada. Pelkällä sirkelillä ei vielä leipää hanki.

Stihlin käyntiongelmat ei vielä kokonaan korjaantuneet. Säätökalvo oli melkoisen huonoksi venynyt, joten se meni vaihtoon. Samalla laitoin uuden tulpan ja putsasin sahan kunnolla. Nyt se ei sammu enää tyhjäkäynnillä, mutta käynti aaltoilee. Pumppukalvo näytti aivan virheettömälle ja se onkin jotain parempaa ainetta. Tuli mieleen moposta aikoinaan hiilikuituläpät, paitsi että tämä oli läpikuultavaa kuin lasikuitu. Mitä lie ainetta mutta paljon fiksumpi ratkaisu kuin venyvä ja paukkuva kumikalvo.

Kaikkea pahaa puhetta aina pitkään kuulee kaikista uusista asioista. Esimerkiksi tämä paljon keskustelua herättänyt pienkonebensa. Nyt ollaan neljä vuotta ajettu pienkonebensalla ja vissi homma ettei tavalliseen bensaan ole paluuta. Niin merkittävä ero on pakokaasun hajussa ja käryssä. Tulpat kestää nykyään 3-4 vuotta kun ennen meni tulppa/vuosi. Karstaa ei kerry nimeksikään. Ja ennen kaikkea se perhanan pakokaasusta tullut päänsärky loistaa poissaolollaan, kun ei käryä tule läheskään niin paljoa. Se tuttu sininen usva on historiaa. Joku väitti että kaasarin kalvot ei kestä pienkonebensaa ja toiset väittää ettei ne kestä mitään nykybensaa. En sitten tiedä totuutta, mutta Jonseredissa käytetty uudesta alkaen eli tämän neljä vuotta pelkästään pienkonebensaa eikä kaasarista ole vielä kalvot menneet. Hintaerokaan ei näillä käyttömäärillä ole niin merkittävä. Hintaero kun säästyy jo päänsärkylääkkeistä.

Lupasin viimeksi laittaa sepustusta tuosta toisesta ikuisuusprojektista. Kohteena on Mitsubishi Galant Sigma. A123 korinen vm. -80(-79) 2,0 litran koneella. Vanhempaa mallia eli vielä ketjuvedolla. Koneen tyyppi 4G52. Oikeastaan siskonmies sai aikoinaan meikäläisen ympäripuhuttua tuohon projektiin. Alunperin vehje jäi seisomaan kun sylinterikansi halkesi. Tarkoituksena olisi jonain päivänä saada se mustien kilpien väliin. Tällä hetkellä on jo hankittuna varaosa-auto sille, varamoottori erikseen, orkkistuplakaasarit Sapporosta ja kaikenlaista pientä osaa. Pahimpia puutteita on ovipahvit, ovet ja radion asennuskehikko. Tottakai se alkuperäinen radion aukko on sorvattu DIN-aukoksi. Ovet varmaan saa tehtyä varaosa-auton ja tämän ovista yhdistelemällä niihin tarpeeksi suoraa peltiä. Yllättävää kyllä etulokasuojat ja takakaaret jotka ovat perinteisesti japseissa ruostealttiita ja vaikeita tehdä niin ovat säilyneet välttävässä kunnossa.

Varaosa-auto haettiin aikanaan trailerikyydillä Töysästä. Ihme vehkeitä täytyy sanoa. Sekin oli mädännyt siellä lähemmäs vuosikymmenen ja kotia kun päästiin niin lorautin bensaa tankkiin, laitoin akun kiinni ja pienellä pyörityksellä se ampui tulille. Nimenomaan ampui, koska sahasin tolkuttoman pitkään ja sitten kun päästi avaimesta niin sai kipinää. Näkyy olevan joku pikkuvika sähköissä ettei sytytys saa virtaa starttiasennossa. No, pienen hetken se kävi ja sammui. Sitten ei suostunut käynnistymään enää joten otin tulpat auki ja aivan pikisethän ne oli. Laitoin paikalleen jotkut Datsunista jääneet vanhat tulpat joilla oli vaihtoväli jo täynnä kilometrien puolesta, mutta oli vaan unohtunut nakata roskiin. Ja taas mitsu hörskötti. Ja tällä kertaa tuntui pysyvän käynnissä. Ihan oikeasti noin pienellä vaivalla 10v taivasalla seissyt auto lähtee liikkeelle. Ei nämä mitään aivan paskaa ole. Innolla odotan että motivaatio iskee purkaa se varaosa-auto lopullisesti ja pistää käyttökelvoton materiaali(ruoste) materiaalikiertoon. Eli paaliin. Sitten pääsee sen varsinaisen aihion kimppuun.

Kuvaa ei ole nyt laittaa. Tulee myöhemmin. Jostain syystä DVD-asema ja muistitikut vaativat root-käyttäjän mounttaavan ne ensin. Uudemmissa Susen versioissa ainakin on ollut jonkin sortin automount. Ainakaan ei ole tarvinnut komentoriviltä käydä root-käyttäjän oikeuksilla mounttaamassa. No, eipä tuo haittaa muuten paitsi tähän vuorokauden aikaan liian työlästä. Saa nähdä koska kone taas seuraavan kerran päästää kirjoittelemaan. Mielellään kirjoittelisi useammin, mutta tulikettu suostuu yhteistyöhön liian harvoin.