Tuli nyt jo 4:ttä käytyä tuolla koheltamassa radalla. Tällä kertaa Lähes viikon projekti oli tuonne lähtö. Tällä hetkellä ajossa olevista ei ollut yhdestäkään radalle joten piti saada emännän coupe ajoon taas. Eipä tullut sitten aloitettua kunnostusta.

Tiistaina haettiin coupe säilytyspaikasta kotia laitettavaksi. Keskiviikkona hitsailin sen katsastuskuntoon ja ehdin vielä jopa paikallismiittiinkin. Torstaina sitten konttorille näyttämään ja hartaasti toivomaan ettei lisää vikoja löydy. No, lähes puhtain paperein läpi. Hammastangon suojakumit meni vaihtoon eikä niiden takia tarvinnut uudelleen mennä. Perjantaina sitten vaunua hakemaan. Eipä siinä muuten mitään mutta vaunu kiskottiin paikalleen 4-vetoisella suburbanilla ja haettiin sunnyllä. Pellon läpi se vielä tuli kivutta, mutta jyrkähkö mäki alkoi olla liikaa. Viimeisenä konstina ennen traktorin hakemista avuksi kokeiltiin vielä lumiketjuja. Niillä alkoi pitoa löytyä. Melkein. Vielä tarvittiin 85kg lisäpainoa nokalle. Ja johan alkoi vaunu tulla perässä ja multaa, savea ja heinää oli ilma sakeana. Pitäisköhän alkaa suunnitella keulapainoille telinettä? Jos vaikka setkan keulapainoja vois soveltaa.

Perillä oltiin siinä vähän puolenyön jälkeen ja melko pian käytiin nukkumaan, jotta jaksaa aamulla lähteä radalle aikaisin. Ennen puoltapäivää kerittiin radalle ja useamman kuskin voimin ajettiin kaikki hitaat ajovuorot. Pidettiin coupea kestotestissä. Eikä mitään ongelmia koko aikana. Tylsä auto on hän. Melko lämmintä oli kyllä. Mitähän nuo ajovuorot kesti vartin tai 20min niin kyllä pusero kastui likomäräksi. Illalla tietty jatkot kurikassa pitkämönrannassa. Ihan hyvä meininki niinkuin ennenkin.

Sunnuntain paluumatka oli sitten vielä kuumempi. Ei ehditty edes Kankaanpäähän asti kun piti jo vaihtaa T-paita pitkähihaiseen puseroon, kun alkoi käsiä kuumottaa. Oikea käsi nyt on vähän rajoilla ehtikö palaa vai ei. No, sitten näkee jos alkaa nahka irtoilla. Pysähdyttiin sitten katsomaan mikä oli vikana kun joku toinen vaanari oli pysähtynyt tienposkeen ja konepelti auki. Oli niin supisuomalaisen näköinen kaveri että uskalsi pysähtyä. Veturina oli vanha Chrysler Voyager 2.5 turbokiisseli. Työntötanko oli pompannut pois nostajasta. Mitenköhän se voi olla mahdollista? No, tuli masiina kuntoon ja pääsi jatkamaan matkaa. Että olipa taas reissu. Ja tolkuttoman kuumaa. 3 litraa join mehua päivän aikana eikä liiemmin ole tarvinnut vessassa ravata. Lähes kaikki hikoiltu pois.